Lippukunta
Puskapartiolaiset ry, lyhennettynä PSKP, on vuoden 2004 tammikuussa perustettu erähenkinen partiolippukunta. Vaikka lippukunnan kotipaikkana on Sipoo, asuu sen jäseniä myös muualla.
PSKP on niin sanottu vaeltajalippukunta, eli jäsenistöön ei kuulu lainkaan sudenpentuja, seikkailijoita tai tarpojia, ainoastaan samoaja-, vaeltaja- ja johtajaikäisiä. Perusajatuksena on tuottaa toimintaa "vaeltajalta vaeltajalle" -periaatteella. Käytännössä lippukunnan tapahtumat ovat pääasiassa retkiä, leirejä, vaelluksia, liljasuorituksia ja erilaisia projekteja, joita saatetaan suunnitella useankin vuoden päähän. Tämänhetkisiin suunnitelmiin kuuluu mm. Suomen halki pyöräily.
Lippukunta syntyi tarpeesta. Monet lippukunnat laiminlyövät kokonaan vaeltajaikäkauden hivuttaen kaikki vaeltajaikäiset aikaavieviin johtajatehtäviin tarjoten hyvin vähän itse johtajalle suunnattua toimintaa. Puskapartiolaiset ei sido jäseniään viikoittaiseen toimintaan, joten jäsenet kykenevät sovittamaan harrastuksensa aikataulujensa mukaan vapaammin.
Tervetulleita lippukuntaan ovat kaikki 15 vuotta täyttäneet, sekä partiolaiset että myös ne, joilla ei ole lainkaan partiotaustaa. Puskapartiolaiset kyllä opettavat uusille tovereilleen tarvittavat taidot ajan myötä. Nuorimmat jäsenet ovat 15-vuotiaita, vanhimmat yli kolme kertaa vanhempia. Keski-ikä on kuitenkin hieman yli 20 vuotta.
Koska PSKP:lla ei ole omia sudenpentuja, seikkailijoita tai tarpojia, muodostaa lippukunta hyvän johtajareservin avuksi erilaisiin partiotapahtumiin. Tähän mennessä Puskapartiolaiset on järjestänyt mm. rastin Nuoske!-partiotaitokilpailuun, riihityksen Sipoonkorven Haltiat -lippukunnan vartiolaisille, sekä ROK-koulutuksen Sipoon Hukille.
